perjantai 25. marraskuuta 2011

Katso!

Toko koiran elämässä tulee vastaan monia ristiriitaisuuksia joita siellä ei pitäisi olla ja joista voidaan pyrkiä pois. Yksi tälläinen on sivulla olossa tapahtuva katsekontakti ohjaajaan, tokossa on kuitenkin hurja määrä tilanteita joissa haluan koiran katsovan kentälle ohjaajan sijaan esim. ruutu, ohjattu nouto, este noudot... näissä tilanteissa on parempi että koira saa katsoa kentälle eikä ohjaaja jotta se voi valmistautua tulevaan.

Tätä ristiriitaisuutta helpottamaan voidaan ottaa käyttöön joko kaksi erillaista perusasento-käskyä taikka perusasento-käsky + katso-käsky.

Esimerkiksi liki käskyllä koira saa tiirailla sivulla muutakin kuin ohjaajaa mutta sivu käskyllä sen täytyy katsoa koko ajan ohjaajaa ja unohtaa kaikki muu. Tai kun se kuulee katso-käskyn se tietää että nyt katsotaan vain ohjaajaa ja suljetaan kaikki muu pois.

Tämän asian käyyttöön otto helpottaa huomattavasti pään vispausta ja muuta turhaa hösellystä kehässä kun koiran ei enää tarvitse koittaa itse miettiä milloin sen täytyy ollaskarppina muualle kuin vain ohjaajaan. Varsinkin paljon totteöevaisuus kisoissa käyneet koirat ovat oma aloitteisia ja etsivät jo valmiiksi ruudut, merkit ja muut kehään mennessä ja se ssaattaa haitata koiran työskentelyä huomattavasti...

Helpotetaan siis hieman ja kerrotaan koiralle tarkkaan mitä sen pitää tehdä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti