sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Koira paineistuu seuruussa

Minulla ja koirallani on pitkään ollut kisatilanteessa ongelma että se kerää painetta ja seuruu alkaa muistuttaa todella ikävällä tavalla kauppakassimaista laahaamista.

Olen tainnut kuitenkin keksiä lääkkeen tähän ogelmaan ja saanut koirani aktivoitumaan painetilanteessa passivoitumisen sijaan.

Videolla teemme kaikenlaisia häiriö harjoituksia.

Ensimmäinen osuus joka saa koiran aktivoitumaan noita muitakin osuuksia varten on tärkeä vaikka se näyttää vain hullulta juoksemiselta. Ideana siis oli että heti kun koiran kontakti putoaa ja se herpaantuu tekemisessään lähden sitä karkuun juosten ja heti kun palaa itse tekemään seuruuta reippaalla ilmeellä palkka siitä.

Videolta ei todellakaan kannata kyylätä nyt koiran paikkaa tai muitakaan pilkun viilauksia. Ottakaa vain ideaa omaan seuruuseen ja sen häiriön / paineen sieto treenailuun!

Seuraaminen on kivaa kun se oikein oivaltaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti